Yritysesittely  
 
   

CiBit Oy on vuonna 1995 perustettu ohjelmistoalan yritys. Toimipaikkamme sijaitsee Pohjanmaalla, Pietarsaaressa.

Meillä on vuosien kokemus ohjelmistopalveluiden kehittäjänä. Olemme keskittyneet erityisesti työvuorosuunnitteluohjelmistojen ajanmukaistamiseen ja kehittämiseen.

Palvelemme asiakkaitamme sekä suomen- että ruotsinkielellä.

 

   
   
Toimitusjohtajan terveiset  
 
   
   
Ohjelmistoala on murroksen vaiheessa ja nykypäivänä esim. julkinen sektori etsii ohjelmistotoimittajia laajemmalta kuin ennen. Perinteiset "pienemmät" ohjelmistotalot ovat nyt pääsemässä mukaan isompiin tarjouskilpailuihin. Syitä tähän on varmasti monia, mutta voisin luetella tässä joitakin niistä.  
   
Tietokantaratkaisut  
   

Aikaisemmin isoilla ohjelmistotaloilla oli omia kalliita tietokantaratkaisuja, joihin pienemmillä ohjelmistotaloilla ei ollut varaa eikä kapasiteettia käyttää (Oracle, DB2 jne.).

Nykypäivänä melkein kaikki, isot ja pienet käyttävät Microsoftin SQL-serveriä, joka on iso ja turvallinen tietokantaratkaisu ja joka samalla tukee suuria samanaikaisia käyttäjämääriä. Hinnaltaan SQL-Server on nykyään kaikkien ulottuvissa.

 
   
Kehitysympäristöt  
   
Ohjelmistokehityksen työkalut ovat nykyään helppokäyttöisempiä kuin ennen, ja niillä saa nopeasti ohjelmistoja aikaiseksi (RAD, Rapid Application Development). Enää ei välttämättä tarvita niin monta suunnittelijaa ja ohjelmoijaa uuden ohjelmistotuotteen kehityksen ympärillä.  
   
Ohjelmistotuki  
   

Pienet ohjelmistotalot pystyvät usein parempaan ja henkilökohtaisempaan ohjelmistotukeen, heille asiakkaan tyytyväisyys on A ja O.

Nykytekniikalla on mahdollista tehdä opetusohjelmistoja, joiden avulla käyttäjä voi opetella ohjelmiston käyttöä silloin kun sille on aikaa ja tarvetta. Itseopiskelun kautta käyttäjä voi katsella opetusohjelmaa jossa esimerkkien avulla kuvaruudulla näytetään ohjelmiston käyttöä, samalla kun tietokoneen kaiuttimilta tulee nauhoitettu puhe joka selittää ohjelmiston käytön. Tämä koulutusmuoto täydentää perinteisen koulutuksen ja on sen lisäksi erittäin halpa.

 
   
Rajapinnat  
   
Liitynnät eri ohjelmistojen välillä on nykyään standardoitu, eikä tämä enää sido asiakasta yhteen ohjelmistotoimittajaan.  
   
   
TJ Kim Granlund